Artikkeleita Pentagrammi-lehdistä

RUUSUN VOIMA 1/2008

FRIEDRICH NIETZSCHE - LÄÄKÄRI 6/2007

KUIN ENSI ASKELEITAAN OTTAVA LAPSI 5/2007

SUUREN RUMMUN SALAISUUS 4/2007

KRISHNAMURTI, HENGEN FILOSOFI 3/2007

JUUDAS ISKARIOT, EVANKELIUMI VAI PETOS?  2/2007


Ruusun voima
Pentagrammi-lehti / Lectorium Rosicrucianum 1/2008

 JUMALAN VALTAKUNTA on teidän sisällänne. Nämä viisi sanaa sisältävät käänteentekevän totuuden. Ne voivat muuttaa totaalisesti ihmiselämän; ne voivat muuttaa jopa koko planeettamme olosuhteet! Ne sisältävät kuitenkin totuuden, jota tämän maailman hallitsevien piirien on mahdoton hyväksyä. Niillä on jopa räjähdysmäinen lataus. Kun tämä lataus sytytetään, käy ihminen läpi täydellisen muodonmuutoksen ja siitä johtuen myös muutoksen välittömissä sekä epäsuorissa elinolosuhteissaan. Muutos maailmassa on seuraus ihmisessä tapahtuvasta muutoksesta, kun hän todella ymmärtää nämä voimalliset sanat ja alkaa elää niiden mukaan. Kun käännämme asiat toisin päin ja katsomme ensin mikä on tulos, silloin jää kaikki vain turhaksi yritykseksi tässä kaksinapaisessa maailmassa.
Kuinka usein olemmekaan tämän jo kuulleet?   Ei ole ollenkaan kuvittelua, että taipumus tottumukseen on vaarassa saada ylivaltaa. Mitä useammin me kuulemme jotain, sitä vähemmän se meitä koskettaa. Näin ei suinkaan tarvitse olla, mutta usein se vaan on niin. Mikä on Jumalan valtakunta?  Kukaan ei varmaan odota tähän kysymykseen täydellistä vastausta. Se, mitä siitä voidaan sanoa, on vain sirpaleita. Äärettömyyttä ei voida kuvata sanoilla, ei kiteyttää ajatuksina eikä määritellä millään käsitteellä. Äärettömyyskin on vain sana… - jotkut sanat ovat sitä lähempänä kuin muut, mutta sekin riippuu henkilökohtaisesta mieltämisestä, sillä meihin vaikuttaa yksi sana enemmän kuin taas jokin toinen. Sanoisimmeko näin, että Jumalan valtakunta on määrätynlaisen tietoisuuden ilmaisu, korkeimman ihmisen saavutettavissa olevan tietoisuuden ilmaisu. Sana ’saavuttaa’ kuulostaa myös omistushaluiselta; ehkä voisimme sanoa paremmin: korkein tietoisuus, joka ihmiselle voidaan lahjoittaa, mikäli hän haluaa antautua sille täydellisesti, mutta sitten niin täydellisesti, että kaikki, mikä on luonto-egoa, katoaa olemattomiin.

Tietoisuus

Jeesus oli ensimmäinen, joka käytti ilmaisua Jumalan valtakunta. Se on kaksituhatta vuotta sitten käytetyn kielen ilmaisu. Siihen aikaan ei sanaa tietoisuus ollut olemassakaan. Sana tietoisuus kehittyi vasta tuhatseitsemänsataa luvulla osana sen ajan filosofista terminologiaa, eikä ollut yleisessä käytössä ennen psykologian kehitystä ja kasvavaa psykologista ymmärrystä. Jumalan valtakunta on meissä oleva tietoisuuspotentiaali, mahdollisuus elämään ja olotilaan, jota tuskin pystymme edes kuvittelemaan, mutta josta meillä syvällä sisimmässämme on ’tietoa’, uskoa. Myös sana usko, ainakin sen alkuperäisessä mielessä, tarkoittaa älyllisen ajattelun yläpuolella olevaa tietoisuutta. Jumalan valtakunta meissä on sisäinen voima, mahdollisuus kaikkein ylevimpään, todelliseen universaaliseen tietoisuuteen, täydelliseen elämään, kuolemattomuuteen, gnosikseen, viisauteen, tietoon, luomiskykyyn, ykseyteen jumaluudessa, ykseyteen kaikessa ja kaiken kanssa. Rakkauteen.
Se on meissä oleva mystinen voima, mystinen kyky. Emme koskaan ole siitä erotettuina. Hädän hetkellä se on lähellämme. Kun tunnemme olevamme täysin epätoivoisia vaikeuksinemme ja huolinemme, se on luonamme, se on meissä. Kun meitä koetellaan sairauksilla ja kärsimyksillä, se on luonamme. Epätoivon hetkillä se on luonamme. Kun antaudumme ulkoisen ilon ja riemun valtaan, se on luonamme. Kun nautimme asioista, se on luonamme. Aikoina, kun kaikki on meissä pimeää, kun ympärillämme kaikki on pimeää, se on luonamme. Mitä tahansa meille tapahtuukin, on se luonamme, meissä. Emme koskaan ole erotettuina jumalallisesta Valosta, joka säteilee hiljaa syvällä sydämessämme ja kutsuu meitä siitä hiljaisuudesta, ja käy kanssamme mihin tahansa askeleemme meidät johtavatkin.

Jumalan valtakunta on sisällänne

Tämä on vallankumouksellinen totuus, mikäli emme ota sitä vain sanoina. Mikäli annamme näiden sanojen upota itseemme ja todella pysähdymme ajattelemaan, emmekä ohita niitä itsestäänselvyyksinä vaan syvennymme niihin ja hyväksymme myös uskon niiden totuuteen, - toisin sanoen hyväksymme sisäisen tietomme, tietoisuutemme. Se on totuus, joka voi muuttaa koko elämämme. Sisällämme on suuren rakkauden siemen, jumalallisen olemuksen siemen. Me, maalliset ihmiset, pienine ja suurine pettymyksinemme ja epäilyksinemme, kannamme itsessämme jotain jumalallisesta Valosta. On vanha sanonta, joka kuuluu: ”Jumala on lähimpänä ihmistä, jolla on särkynyt sydän.” Ehkäpä voimme yhtyä tähän sanontaan. Surun ja henkilökohtaisten kriisien aikana olemme alttiimpia sille, joka on syvimmällä sydämessämme. Vaikka sellaisina hetkinä olemme tunteidemme vallassa, on syvällä meissä kaipaus, voimakas kaipaus toiseen, vapauttavaan, rakkauteen.
Kun meidät valtaa epävarmuus ja elämän oikut heittelevät meitä, me kaipaamme Valoa ja viisautta, sisäistä johdatusta. Siinä kaipauksessa sydämemme avautuu. Särkynyt sydän on myös avoin sydän. J.van Rijckenborgh ja Z.W. Leene sanovat sen seuraavasti: ”Kun kokemuksen täydellisyys on saavutettu, on sydän altis jumalalliselle mysteerille, joka säteilee syvällä sisimmässämme. Kun olemme saavuttaneet kokemusten täyteyden ja sydämemme on avoin, silloin voi tapahtua ihmeellisiä asioita.”
Todella avoin sydän on täynnä myötätuntoa. Kokemusten täyteys saa meidät tuntemaan sisäistä myötätuntoa toisten kokemuksia kohtaan. Sydän, joka on täynnä myötätuntoa, tietää, että jumalallinen mysteeri säteilee myös toisessa ja häntäkin johdattaa sisäinen Valo. Avoin sydän on särkynyt sydän. Sydäntä ympäröivä egon panssari on haljennut, särkynyt. Avoin sydän on nöyrä sydän, se taipuu hiljaisessa nöyryydessä sisäisen Valon ihmeen edessä.

Lämpökenttä

Jumalan Valtakunta on sisällänne. Sanonta kuuluu: ”Jumalan Valtakunta ei ole sanojen paljoudessa vaan voimassa”. Se on meissä piilevä ja samalla kaikkialla oleva ylimaallinen voima. Vaikka käyttäisimme siitä kuinka paljon sanoja tahansa, se ei ole sanoilla saavutettavissa. Se on meissä piilevä ylimaallinen voima, joka manifestoituu avoimen sydämen kautta.
Hedelmöitetty muna, samoin kuin siemen tai itu, sisältää itsessään kaikki mahdollisuudet ja potentiaalit uuteen kasvuun. Muna tai siemen on ihme. Se kantaa sisällään uskomattoman määrän informaatiota. Informaatiota luonnosta, avaruudesta ja jopa ulkoavaruudesta, elävää tietoa. Mutta saattaakseen uuden elämän kasvuun ja kehitykseen, muna tarvitsee enemmän kuin informaatiota ja siinä piilevää potentiaalia. Se on, yksinkertaisesti sanottuna haudottava. Siihen tarvitaan eräitä välttämättömiä asioita: lämpöä, suojaa, kuorta, ja olla ympäröitynä olemista, - voitaisiin sanoa sädehoitoa, - enemmän tai vähemmän ylimaallisin voimin. Kultainen taimi, jota kannamme sisällämme, tarvitsee myös joukon elinehtoja kasvaakseen uuteen elämään: ’lämpökentän, rakkautta, säteilyä, antaumusta, hellyyttä, kasvumahdollisuuksia, valoa, viisautta, ykseyttä, voimaa. Lämpö on voimakenttä, ja siinä voimakentässä voi taimi aueta ja kehittyä. Hengenkoulun voimakenttä on ’lämpökenttä’, jonka sisällä siemen voi kehittyä. Kirjassaan Kristian Ruusuristin Alkemialliset Häät sanoo J. van Rijckenborgh seuraavasti:
”Kaikki, mikä voi palvella rauhaa ja vapautta, kaikki se, mikä auttaa ihmisen todellista kehitystä ja ilmennystä, asuu ajatuksena, hengen aatteena ja sen astraalisena ilmentymänä, voimana, universaalisen ketjun mahtavassa elämänkentässä,…. ja siksi myös nuoren gnosiksen magneettisessa elämän kentässä.”
Muna tai siemen kehittyy vain sellaisen lämpökentän vaikutuksessa. Ajatus että ’teen sen kyllä yksinkin, en tarvitse ketään enkä mitään, sillä Jumalahan on kaikkialla’, olisi syytä ajatella uudelleen. Jumala on todellakin kaikkialla läsnäoleva, Jumala on loputon, rajaton alkujärki, joka luo, läpivalaisee, ruokkii ja kantaa kaiken. Jumala on avaruudellinen tai makrokosminen viisaus ja rakkaus, joka tekee kaiken elämän mahdolliseksi. Ja ihminen on määrätty toteuttamaan itsessään tämä rajaton mysteeri vapaudessa ja tietoisuudessa. Vesimiehen evankeliumissa sanotaankin: ”Ihminen on Jumalan ajatus, ja kaikki Jumalan ajatukset ovat siemeninä täydellisiä,” mutta niiden on käytävä läpi pitkä kehitys täyteen ilmentymiseen, sillä viimekädessä on kysymys itsetoteuttamisesta.  Itsensä toteuttamisella ei tarkoiteta että ’teen sen ihan itse’. Itsensä toteuttaminen on elävää vuorovaikutusta; vuorovaikutus on tietoiseksi tulemista; itsensä toteuttaminen on jumalallisen itsen ilmentymiseen saattamista ihmisessä.

On kuin opettelisi uimaan

Jumalan Valtakunta sisällämme tuo mahdollisuuden todelliseen elämään. Voimakenttä, tai lämpökenttä, on tila, jonka kautta ja jonka sisällä meissä piilevä potentiaali voi kehittyä. On vielä kolmas vaikuttava tekijä: me itse.
Meidän on työskenneltävä mukana, täydellisesti mukana, ehdoitta. Joka haluaa uida, on riisuttava vaatteensa. Jos on paksusti puettuna, on uiminen hyvin työlästä eikä vedessä voi silloin liikkua vapaasti, ilman pakkoa ja kaikesta vapaana. Jos todella olet pyrkimässä totuuteen, jos todella haluat uppoutua jumalallisen todellisuuden valtamereen, sinun on sisäisesti riisuttava itsesi, poistettava kaikki sisäiset peitteet, kaikki, mikä on esteenä sinulle: egon antamat ajatukset, käsitteet, mielikuvat, mielipiteet, jotka kaikki tulevat esiin mentaliteetistasi. Sinun on luovuttava ajatustesi vaatteista, itseesi suuntautuvista toiveista ja haluista, tuomioista ja ennakkoluuloista. Nämä ovat varmaan painavimpia vaatekappaleitasi, mutta on varmasti vielä muitakin. Lyhyesti: riisuudu itsekkyyden ja itsekeskeisyyden vaatteesta; harhan vaatteesta.
Voimme astua elämän vesille vain alastomina. Vain alastomina voimme astua sisäiselle alttarille, jolla palaa jumalallinen tuli, jolla kipinä odottaa sytyttämistään uskomattoman valtavaksi liekiksi. Sisäinen riisuuntuminen alkaa ajatuksella. Ajatuksethan ovat suurta voimaa. Käytämme tietenkin edelleen ajatuksiamme jokapäiväisen elämän järjestyksessä pitämiseen, siihen meidän ei tarvitse enempää puuttua, eikä niistä ajatuksista olekaan tässä kysymys. On kysymys niistä ajatuksista, jotka ruokkivat ja vahvistavat egoa, ankkuroivat sen lujemmin tähän tuhoalueeseen. Ihmisenä oleminen on tarkoitettu ’ponnahduslaudaksi’ sen palatessa jumalallisen elämän syvyyksiin. Sen tarkoituksena ei ole pysyä täällä ikuisuuksia, hautautua tänne ja sitoa minä- keskeinen elämä tänne. Vaikka estelisimme käsin ja jaloin, vaikka pyristelisimme vastaan kuin kala kuivalla maalla, joskus meidän on kuitenkin luovuttava tästä elämästä,- ja henkisieluihmisinä astuttava sisälle jumalalliseen elämään.

Ajatuksen voima

Suuri muutos voi alkaa ajatuksilla, siinä alkaa vallankumouksellinen muodonmuutos, jota meissä läsnäoleva Jumalan Valtakunta vaatii. Ajatus ilmentyy tunteena ja sanana. Tunne ja sana ilmentyy tekona. Teko kehittyy tavaksi. Tapa kiteytyy luonteeksemme, maalliseksi luonteeksi.
Sen tähden, varokaa ajatuksianne, ja sitä, mihin ne voivat johtaa. Anna ajatuksen syntyä rakkaudesta, rakkaudesta Jumalan valtakuntaan teissä ja Jumalanvaltakuntaan ympärillänne. Tästä rakkaudesta alkaa myötätunto kaikkeen luotuun.
Teidän ajatuksenne ovat kuin ruumiinne varjo. Juuri niin kuin varjo seuraa ruumista, meistä tulee, mitä ajattelemme,- tämä on loukkaamaton luonnonlaki. Sen tähden, anna vain sydämen jumalallisesta syvyydestä tulevan ikuisen kutsun tunkeutua ajatuksiisi ja sieluttaa ja ohjata niitä.
Jumalan valtakunta on sisällänne, meissä. Mutta näillä sanoilla sitä ei vielä ole tehty. Nämä sanat ovat vallankumouksellisia, erittäin vaarallisia niille voimille ja mahdeille, jotka yrittävät pitää käsissään tätä maailmaa ja ihmistä. Ajatelkaapa, että jos ihminen hyväksyy täydellisesti ja todella nämä sanat, hän aloittaa silloin vallankumouksen, täyskäännöksen itsessään.  Sisäinen käännetään ulkoiseksi, se ilmenee ulkopuolella, ja ulkoinen uppoaa sisäiseen, antautuu täydellisesti sisäiselle, joka alkaa manifestoitua ja murtautua ulos.

Ruusun kauneus

Hänen, toisen, sisäisen, on kasvettava; minun, egon, ulkoisen, on antauduttava sisäiselle, toiselle. Tämä ratkaisee myös suhtautumisemme kanssaihmisiin. Katso ruusua. Koko ruusua: kukkaa, oksia, lehtiä ja vartta okaineen. Joku ojentaa meille ruusukimpun; se tekee meidät iloisiksi, ruusut ovat meistä kauniita ja rakastamme niiden tuoksua. Olemme kiitollisia. Emme sano antajalle: ’Minusta ruusut ovat kauniita, mutta näetkö nuo okaat, ne näyttävät vaarallisilta, ne pistävät ja tekevät kipeää.’ Ei, niin emme sano, emme edes huomaa piikkejä, meistä ruusut ovat kauniita ja nautimme niistä. Tämä on tapa, jolla meidän on suhtauduttava kanssaihmisiin. Miksi olisimme ärtyneitä parista piikistä, muutamista virheistä tai heikkouksista toisissa. Miksi jatkaisimme reagoimista ruusujen varsiin ja niiden piikkeihin? Olipa ihmisellä kuinka monta piikkiä tahansa, se ei ole meidän asiamme, me emme tuomitse, vaikka yritämmekin tulla toimeen niiden kanssa miten parhaiten näemme. Se, mikä sen sijaan on meidän asiamme, on ruusu, sisäinen Valtakunta, jumalallinen siemen, jonka on kehityttävä lämpökentässä, meitä ympäröivässä voimakentässä ja meidän ehdottoman antautumisen kautta.
Rakastakaa Jumalaa yli kaiken, kaikkialla läsnäolevaa ja sisällänne olevaa Jumalaa. Rakastakaa lähimmäistänne niin kuin itseänne. Lähimmäisenne kantaa, kuten tekin, Jumalan valtakuntaa itsessään. Se on kaikkeuden ja sen ulko- ja yläpuolella olevan suurin voima. Se on suurin voima, mitä ihmisen käyttöön on annettu. Elä siinä syvässä tietoisuudessa, että kannat tätä voimaa itsessäsi, anna sen vaikuttaa sinussa ja sinun kauttasi.                 


Friedrich Nietzsche – lääkäri
Pentagrammi-lehti / Lectorium Rosicrucianum 6/2007


Friedrich Nietzsche (1844-1900) kutsui itseään ’kulttuurin lääkäriksi’. Kulttuurin lääkärinä hän määrittää diagnoosin, määrää lääkityksen ja antaa terapiaa, jonka pitäisi johtaa terveyteen. Omasta mielestään hän saa kiittää antiikin ajan filologian opiskeluaan siitä, että hän pystyy tunnistamaan oman aikansa sairaudet. Hänen mukaansa kulttuuri käsittää neljä alaa:

Hänen kirjallinen työnsä koostuu enimmäkseen muistiinpanojen kokoelmista. Niissä erottuvat nämä alueet usein jopa eriteltyinä eri lukuihin. Sen jälkeen seuraa tekstiä aina kyseessä olevasta alueesta: ”[…] Diagnoosi kuuluu, että kulttuuri kokonaisuutena ottaen on oire sairaasta elämästä, joka on liittänyt päämääränsä toiseen, kuviteltuun, parempaan elämään, toiseen todellisuuteen. Nyt, kun tämä kuvitelma on paljastettu, on päämäärä kadotettu. Tämän seurauksena on se, että ihminen kärsii toivottomasta tyhjyyden pelosta tai peittää pelkonsa puuduttamalla, ajanvietteillä ja huolettomalla nautintojen etsinnällä.”
Nietzschen terapia sisältää osaksi kaiken olevaisen tuhoamista ja osaksi toisen elämän yleiskatsausta. Tieteen ja filosofian arvostellun dogman vastakohdaksi hän asettaa luovan tiedon. Tämä tieto oivaltaa omien käsitteidensä olevan luomuksia, jotka tuottavat todellisuutta , eivätkä vain kuvasta sitä. Hän asettaa kuuliaisuuden moraalin vastakohdaksi moraalin, joka ei pakota ihmistä sopeutumaan lauman yksimuotoiselle vaatimustasolle, vaan antaa tehtäväksi luoda itse itsensä ja omat vaatimustasonsa. Vastakohdaksi ajatukselle yhdestä Jumalasta, joka on tehnyt loppuun luomistyönsä, hän asettaa jumalalliseksi muuttuvan maailman, joka jatkuvasti muuttuu ja kehittyy. […]
Kreikkalainen draama oli alun perin ilmaisu elämänvoimasta, joka myrskynä työntää meitä  eteenpäin. Vanhoissa draamoissa näemme sankarin tai sankarittaren menehtyvän jumalien asettamiin sovittamattomiin vastakohtaisuuksiin. Apollo-aspekti, järki, ei koskaan voi elää täysin  samoilla ehdoilla Dionysos-aspektin kanssa, elävän todellisuuden kanssa, joka myöskin tuntee haltioitumista ja hurmiota. Nietzschen mukaan Apollo- ja Dionysos-aspektit yhtyvät draamassa. Nietzsche näkee dionyysisen aspektin vaistonvaraisen tahdon maailmana ja vertaa apollonista aspektia mielikuvaan, muotoon, toisin sanoen tietoisuuteen.  Dionysos-aspekti edustaa ensikädessä peruselämän voimaa. Toiseksi, tämä elämän taso on kyllä luova, mutta samalla julma ja epäpyhä.  Kesällä 1870 hän julistaa sekä apollonisen että dionyysisen metafyysisiksi (yliluonnollisiksi) elämän voimiksi […] Hän näkee Dionysos-aspektin mahtavana elämänprosessina, jossa myös kulttuurit yrittävät luoda pysyviä elinmahdollisuuksiaan. Kulttuurit elävät elämän aineesta, mutta yrittävät samaan aikaan pitää välimatkaa siitä ja hallita sitä, varjeltuakseen itse sen tuholta. Dionysos-aspekti on kietoutunut sivistykseen. Se on elämänvoima, mutta toisaalta myös negatiivisuuden mukaansa tempaava energia, repivä, kaiken tuhoava voima ihmisessä ja yhteiskunnassa. Saman perusvoiman Apollo-aspekti tuo prosessiin rauhaa ja tasapainoa. Näin voi kulttuuri kestää pystyssä jonkin aikaa.
Molemmat voimat toimivat ihmisessä. Dionysos-aspekti työntää ja pakottaa luomistyöhön. Samalla se on häikäilemätön, julma ja epäpyhä. Apollo-aspekti kannustaa tietoisuutta vapautumaan Dionysos-energian negatiivisesta aspektista. Tasapainoisessa kanssakäynnissä nämä voimat antavat  ymmärrystä ihmisen olemassaolon lakeja kohtaan. Korkeimmassa aspektissaan ne tarjoavat muodon (Apollo), jossa henki (Dionysos) voi ilmentää itseään.
Dionyysisen aspektin kiusauksena on rajojen poistaminen kolmella tavalla. Ihminen poistaa itsensä ja luonnon välisen rajan; hän tuntee olevansa yhtä sen kanssa. Hän poistaa rajan itsensä ja kanssaihmisten välillä, sillä hän antautuu massan vietäväksi, esimerkiksi yleisen vihantunteiden, yleisen ihannoinnin tai joukkohysterian vietäväksi. Kolmas raja on yksilön sisäinen. Tietoisuus avautuu alitajunnalle. Tämän kolminkertaisen rajojen poiston ego kokee uhkaavana ja takertuu pelokkaana omaan yksilöllisyyteensä. Hän voi myös antautua täydellisesti dionyysiselle aspektille, mikä tarkoittaa nautinnollista luhistumista. Tasapainoisen harkinnan tuloksena on mahdollista, että tämä voima murtaa henkiydintä ympäröivän koteloitumisen, jonka jälkeen jumalalliset voimat, Apollo ja Dionysos voivat ilmentyä positiivisesti ihmisessä.

Lähde:
P. van Tongeren, ’Inleiding Nietzsche’ 25 eeuwen filosofie,  teksten en toelichtingen.
(25 vuosisataa filosofiaa, tekstiä ja selityksiä) ed. Jan Bor, Amsterdam, Boom, 2003.

Kuin ensi askeleitaan ottava lapsi

Pentagrammi-lehti / Lectorium Rosicrucianum 5/2007

Katkelmia esitelmistä symposiumissa, joka pidettiin v. 2006 Christianapoliksen  konferenssikeskuksessa Birnbachissa, Saksassa.

    Historioitsija Jacob Slavenburg jakaa ihmiskunnan tietoisuusvaiheet kuuteen osaan. Hän suuntaa katseensa ensisijassa ihmisen ja jumaluuden väliseen suhteeseen. Hän kuvailee jatkuvasti kasvavaa aineellistumista ja aineeseen kiinnittymistä ja siihen liittyvää samanaikaista jumalallisuudesta vieraantumista. Hän kuvaa tätä vaihetta sanoin:

   “Ihminen on kiinnittynyt aineellisella tietoisuuden osallaan niin syvälle aineeseen, ettei hän tiedä enää mitään Hengestä, henkisestä tietoisuudesta. Hän on kirjaimellisesti irronnut Jumalasta.“ Ja edelleen:
   “Tietoisuusloikkaus on mahdollista, jos ihminen vain tulisi taas tietoiseksi henkisestä ytimestään.“1
   Merkittävää onkin se, että nk. teollisuusvuosisadan, koneiden vuosisadan alussa 1700-luvulla kirjailija, filosofi J.G. Herder esitti seuraavanlaisen näkemyksen:
   “Vain ihminen on ristiriidassa itsensä ja maan kanssa, sillä tämä, mitä hänen taitoihinsa tulee, kaikkein kehittynein organismi on samalla vähiten kehittynyt, kun on kysymyksessä hänen omat uudet kykynsä, vaikka hän täynnä elämää kiertelee ympäri maailmaa. Syy siihen näyttäisi olevan, että hänen tilansa, tämän maailman viimeinen, on samalla toisen olotilan ensimmäinen, jossa hän ilmentää itseään kuin ensimmäisiä askeleitaan ottava lapsi. Siksi hänen on edustettava samanaikaisesti kahta maailmaa, ja tämä luo häneen näennäistä kaksijakoisuutta.“2
   Gnostisessa mielessä on tärkeintä tunnistaa ihmisessä tämä kaksijakoisuus. Alkavan Vesimies-ajan planetaariset voimat toimivat yhä syvällisemmin nykyihmiskunnassa. Tämän ajan aktiiviset energiat ovat varmasti vaikuttavia tekijöitä, mutta ne itsessään eivät ole vielä vapauttavia. Ne vaativat välttämättä vastareaktion, ihmisen tietoista yhteistyötä, vapaasta tahdosta tehtyjä päätöksiä.
   Aika näyttää kuluvan aina vain nopeammin ja tunne takaa-ajettuna olemisesta vahvistuu. Ihmiset odottavat elämältä, että ajatukset toteutuisivat heti paikalla, sanonnan mukaisesti: Haluan kaiken ja haluan sen nyt! Tavallisesti tulokset eivät vastaa odotuksia tai täytä toiveita, ei ainakaan pitkällä tähtäimellä. Nykyisin meillä on suuret mahdollisuudet saada näkemystä maailmaa ja ihmiskuntaa kannattelevan jumalallisen suunnitelman todellisesta yhtenäisyydestä. Nimenomaan yhä kasvava tarkoituksettomuuden tunne terävöittää katseen, ja kaikki se mikä on tukenut meitä tähän asti, joutuukin nyt kyseenalaiseksi.

- Mikä on vielä pysyvää, millä on vielä jotain arvoa, mitä todella omistan?
- Minkä voin vielä tunnistaa oikeaksi ja kuka tunnistaa minut?
- Hallitsenko minä itse vai olenko tahtomattani vaikutuksen alainen?
- Mikä vaikutus on minun ajatuksillani ja tunteillani ?
- Mitä minun olisi haluttava, että toimisin oikein?

Kysymällä itseltään näitä kysymyksiä voi itsensä tuntemisen prosessi alkaa ja voidaan saavuttaa syvempää tietoa maailmasta. Elämän mysteerin paljastamisesta voi silloin tulla todellinen elämän tarkoitus. Meidän ajastamme kaikessa vaihtelevaisuudessaan voi tulla uuden henkisen, jumalallisen kokemuksen kohtu.
   J. van Rijckenborgh, yksi Kultaisen Ruusuristin Koulun perustajista sanoi v. 1965: “Valo syntyy kamppailusta puhtaassa kaipauksessa ja juuri se on itsensä toteuttamista, suuri tehtävä. Se on mysterium magnum.“3
   Gnostikot eivät etsi itsensä toteuttamista tässä maailmassa, joka on kuolevainen, aikaan ja paikkaan kiinnittynyt. Vaikka Vesimies-jakso nähdäänkin auttavana tekijänä Jumalan suunnitelmassa, ei se kuitenkaan pelasta ihmistä hänen ajan ja paikan vankilastaan. Vain sisäänpäin kääntyminen, kohoaminen ylös maailman lainalaisuuksen yläpuolelle ja päätös pyhittäytyä täydellisesti alkuperään palaamiselle antaa vasta mahdollisuuden ottaa askeleen korkeampaa ulottuvuutta kohti. Se on käännekohta, jota ranskalainen kirjailija Marcel Proust (1871-1922) luonnehti seuraavasti: “Mutta juuri sillä hetkellä, kun kaikki näyttää menetetyltä, meidät saavuttaa merkki, joka voi meidät pelastaa. Ihminen on kolkuttanut porteille, jotka eivät johda mihinkään, mutta sille ainoalle portille, jonka läpi voi kulkea sisälle ja jota hän turhaan on etsinyt satojen vuosien ajan, hän kolkuttaa tietämättään, ja juuri se portti avautuu.“4
   Tämä ovi avautuu jokaiselle ihmiselle riittävien kokemusten jälkeen ja hänen kehitettyään näkemystään. Kun hän kulkee tämän portin kautta, hän joutuu kohtaamaan oivalluksensa ja loppumattoman ilmennyksen: gnosiksen täyteyden.
   Olemme jälleen tulleet aika ajoin tapahtuvan muutoksen kohtaan, tällä kertaa Kala- ja Vesimies-kausien taitekohtaan. Taas säteilee Kristusvoima, jumalallinen energia voimistuneena tässä maailmassa, stimuloiden ihmisen syntyprosessia. Kuva on meille selvä Vesimiehen kantaessa ruukkua, josta elävä vesi, jumalallinen henki kaadetaan maailmaan. Tämä elämän vesi imeytyy kuivaan, hedelmättömään tietoisuuteemme ja antaa oivallusta meissä olevan uuden elämänprinsiipin syntymäprosessin aikana. Syntymä, lapsi, edellyttää kasvua. Pelkkä biologinen täysikasvuisuus ei vielä merkitse jumalaksi korottamista. Jonkin muun on kasvettava : se on henkinen ydin mikrokosmoksessamme. Se voi kehittyä vain henkisessä sielun prosessissa. Heinrich E. Benedikt kirjoittaa kabbalasta, juutalaisesta mystiikasta:
   “Se on symboli puhtaalle sielulle, joka Pyhän Hengen armon, jumalallisen kipinän hedelmöittämänä synnyttää jumalallisen lapsen ihmisen sisäisessä olemuksessa.“5
   Ihminen, joka on valmis vapautumaan kuolevaisen maailman itsesäilytyksestä, voi löytää uuden sielun. Ja se vuorostaan antaa voimaa elää elämän uudella tavalla. J. van Rijckenborgh kirjoittaa uuden sielun rakenteesta:
   “Silloin muodostetaan aivan uudenlainen voimajärjestelmä, ulkonaisesti tavallisen henkilön kaltainen, mutta aivan toisenlaisten elämänvirtojen läpivalaisema. Syntyy uusi temppeli. Kolminkertainen tietoisuuden, sielun ja ruumiin, ei tämän luonnon karkean muodon, vaan puhtaan uuden luonnon olemuksen mukaisen aineellisen ruumiin, temppeli.“6 Uudessa sielussa kehittyy universaalinen tietoisuus. Sen loiste heijastuu tätä tietä kulkevan ihmisen tietoisuudessa.
Hänet ikään kuin parannetaan sokeudestaan ja hän näkee silloin uusin silmin, kuten se niin kuvailevasti on ilmaistu Uudessa testamentissa. Uuden sielun herätessä hänestä tulee uusi ihminen.

LAINAUKSET:
1 Jacob Slavenburg, Een sleutel tot gnosis. Inzicht in de betekenis van de Nag Hammadi vondst voor de mens van nu (Avain gnosikseen. Nag Hammadi -löytöjen merkitys nykyihmiskunnalle). Deventer, Ankh-Hermes.
2 Johann Gottfried Herder, Ideeen zur Philosophie der Geschichte der Menschheit (Ajatuksia ihmiskunnan historian filosofiasta). Darmstad, Melzer, 1966.
3 Catharose de Petri ja J.van Rijckenborgh, De machtige tekens van Gods raad; de Apocalyps van de nieuwe tijd (Jumalan neuvon mahtavat merkit; uuden ajan apokalypsi). Rozekruis Pers, Haarlem, 2000.
4 Marcel Proust, Au recherche du temps perdu (Kadonnutta aikaa etsimässä). Lainaus Pentagrammissa 2005.
5 Heinrich E. Benedikt, Die Kabbala als jüdisch-christlicher Einweihungsweg (Kabbala, juutalais-kristillinen vihkimystie), 12. painos. Ansata, München, 2003.
6 J. van Rijckenborgh, De komende nieuwe mens (Tuleva uusi ihminen), 3. painos. Rozekruis Pers, Haarlem, 1985.

Suuren rummun salaisuus
Pentagrammi-lehti / Lectorium Rosicrucianum 4/2007


Musiikista kiinnostuneet ja konserttiohjelmistoja seuraavat ovat varmaankin huomanneet, että Länsi-Euroopassa esiintyy kasvava määrä japanilaisia taikorumpu-ryhmiä. Taikorummutus on vanha japanilainen perinne. Sillä ei ole mitään tekemistä tanssimusiikin kanssa, vaan se on oma erillinen taidemuotonsa. Ennen vanhaan Japanissa kutsuttiin taikorumpujen avulla esi-isiä.
Kyläaukion keskellä oleva rumpu määritti myös ihmisasutuksen rajat. Kylä ulottui sinne asti, mihin rumpujen ääni vielä kuului.

Meistä kaikista tämä kuulostaa hyvin kaukaiselta ja saatamme ihmetellä, miksi taikorummutus on nykyään niin suosittua Länsi-Euroopassa. Mikä siinä kiehtoo yleisöä niin paljon?

VALTAVA HALKAISIJA

    Taikorummut tehdään japanilaisesta kuusesta tai männystä ja kalvoksi venytetään lehmänvuota. Tyyppi ja koko vaihtelevat, ja jokaisella rummulla on oma nimensä. Suurimman rummun halkaisija on peräti 3,70 metriä ja se painaa noin 1200 kiloa.
    Rummut asetetaan kyljelleen telineeseen niin, että rummunkalvo osoittaa eteenpäin kuin auringon kehrä. Rummuttaja ottaa puuta muistuttavan asennon, jalat leveästi harallaan kuin maahan juurtuneina. Yläruumis ja pää ovat pystysuorassa ja liikkumattomina kuin puun runko käsien liikkuessa aivan kuten oksat myrskyssä. Siksi syntyy aina vaikutelma, kuin rummuttaja haluaisi tehdä näkymättömän myrskyn kuuluvaksi, voiman, joka siirtää rytminsä suoraan hänen kauttaan rumpuun, aineeseen.
    Ennen aloittamista rummuttaja polvistuu rummun eteen mietiskelevän hiljaisuuden ja syvän keskittyneisyyden vallassa. Sitten hän äkkiä nousee ja aloittaa rummutuksen yksinkertaisilla puisilla kepeillä. Hän rummuttaa kaikella voimallaan, täysin estottomasti, vaikka hänen keskittyneisyytensä ja itsehillintänsä onkin täydellistä.
    Suuren rummun rummuttaja määrää perusrytmin. Hän on rumpuryhmän “mestari“ ja aloittaa kaikki kappaleet yhdellä voimakkaalla iskulla. Suuri rumpu tuottaa syviä, tavattoman vahvoja ääniä, jotka voi tuntea värähtelynä luissaan. Muut rummut tuottavat erilaisia nopeita rytmejä, joista muodostuu kauniita ja hyvin vaihtelevia äänirakennelmia. Usein joukkoon liittyy bambuhuilu.
    Rumpuryhmä koostuu kuudesta kahteentoista muusikosta, jotka soittavat täysin samanaikaisesti aivan kuin yhdellä rumpukepillä. Usein rumpukappaleiden aiheena on luonto. Ne kuvastavat esimerkiksi tähtitaivaan kauneutta ja liikkeitä. Kaiken kaikkiaan rumpukonsertti on vastaanottavaiselle yleisölle erikoislaatuinen akustinen ja myös visuaalinen kokemus, joka jostain syystä koskettaa ja vaikuttaa pitkään.
    Miksi? Mikä suuren rummun salaisuus on?

VALON JUMALATTAREN VAPAUTUMINEN

    Japanilaisessa perinteessä suureen rumpuun liittyy legenda. Se on kertomus Araturasta, aurinkojumalattaresta, joka antoi maalle valon ja lämmön ja mahdollisti elämän. Hänellä oli kuitenkin synkkä ja pahanluontoinen veli, joka ajan myötä muuttui aina vain ilkeämmäksi ja kamalammaksi. Se teki jumalattaren vihaiseksi ja surulliseksi, ja hän vetäytyi maan pinnalta ja piiloutui ärtyneenä pimeään luolaan maan sisään. Silloin ihmiset tulivat surullisiksi, sairaiksi ja heikoiksi valon ja lämmön puutteen takia, ja jumalattaren veli katui. Jotta aurinkojumalatar olisi saatu palaamaan, luolan suulle asetettiin suuri rumpu. Rumpua lyötiin, kunnes ihmiset alkoivat nauraa iloisesti ja liikkua sen tahtiin ja jumalatar tuli esiin maan sisältä. Silloin maan päälle tuli jälleen valoisaa ja ihmiset parantuivat sairaudestaan ja heikkoudestaan.

JUMALAT JA IHMISET

    Emme kohtaa rummun vaikuttavaa symbolia ainoastaan japanilaisessa myyttien maailmassa. Se löytyy pyhistä kirjoituksista ja taruista kaikista maanosista. Voimakkailla kuvilla, joihin rumpu on aina liittynyt, on kosmisia ja mikrokosmisia ulottuvuuksia; ne koskevat jumalten maailmaa ja myös ihmisten sisäistä maailmaa. Näyttää, kuin rumpu yhdistäisi ne salaperäisellä tavalla.

UKKOSEN JYRINÄ JA SALAMA

    Suuren rummun ääni muistuttaa ukkosen jyrinää salaman iskettyä. Salama iskee ja jyrähdys seuraa sitä. Se on aineen ääni maan ilmakehässä reaktiona valtavaan kuohuntaan, jonka sähköisen tulen purkaus aiheuttaa. Myös ihmisellä, aineella, on ilmakehä, mikrokosmos joka ympäröi häntä aurana. Hänelle suuren rummun värähtely on aineen vankina olevan taivaan ääni, ja aine reagoi hengen sähköisen tulen kosketukseen. Kun rumpu on hyvin viritetty, se kutsuu koko voimallaan, syvyydestä johon se on mahtavalla ruumiillaan ankkuroitunut, valoa, joka näyttää tulevan korkealta ylhäältä, vaikka se itse asiassa ympäröi rummun. Suuren rummun rummuttaja, ihminen, tekee kaikkensa tuottaakseen tämän äänen. Sellaiseen kutsuun vastataan aina.

ILMESTYSKIRJAN SEITSEMÄN UKKOSEN-JYRÄHDYSTÄ

    Johanneksen ilmestyksessä seitsemän ukkosenjyrähdystä ilmoittavat viimeisen, seitsemännen torven vaiheesta. Jyrähdykset olivat kosmologisia ilmiöitä, jotka sen ajan ihmiset tulkitsivat joksikin jumallähtöiseksi.
    Catharose de Petri kirjoittaa kirjassaan The Living Word (Elävä sana) niiden liittyvän seitsemän säteen tieteeseen.
    Ne koskevat seitsenhengen ensi kosketusta ihmiseen ja ennustavat tulevaa kehitystä. Hengen seitsemän sädettä kutsuvat esiin seitsemän ukkosenjyrähdystä mikrokosmoksen ilmakehässä. Ne ovat tietoisuuden saavuttamisen hetkiä. Suuren taivaan rummun seitsemän lyöntiä ilmoittavat viimeisen torven vaiheesta. Seitsemän ukkosenjyrähdystä symboloivat tietoisuuden saavuttamista mikrokosmoksessa.1

JUMALTEN NUHTELEVA RUMPU

    1100-luvulta peräisin olevassa buddhalaisessa oppikirjassa puhutaan “jumalten rummusta“ Buddhan valaistuneen toiminnan symbolina. Tekstin voidaan tulkita sanovan: “Lopullisen voiton temppelissä kaikuu jumalten rumpu, dharma-rumpu, jonka nimi ‘muistuttaa jalojen opetusten voimasta’. Se kehottaa piittaamattomia jumalia ja muistuttaa heitä äänellään neljästä sinetistä, Buddhan opetusten perusteista:
    ‘Kaikki ilmiöt ovat ohimeneviä, kaikki ilmiöt ovat itsestä vapaita, kaikki kaksinaisuuden virheen raskauttama on surua, ja surusta vapautuminen tarkoittaa rauhaa’“

SHIVAN RUMPU

    Intialaisessa perinteessä rumpu on Shivan, korkeimman jumaluuden tunnusmerkki. Hän on tulen ja maan ja siten hengen ja aineen yhdistävä jumala. Hän tekee sen oikeassa kädessään olevalla rummulla. Hän luo ja tuhoaa lyömällä rumpuaan. Rummuttamalla hän luo maailman, ja kun hän lopettaa rummuttamisen, se tuhoutuu jälleen. Luomisen ja tuhoamisen voima vastaa seitsenhengen ensimmäisen säteen toimintaa. Rumpu on kuitenkin myös instrumentti, joka järjestää alkusubstanssia, muodostaa atomit ja palauttaa järjestyksen maailmankaikkeuteen. Se vastaa seitsenhengen seitsemännen säteen vaikutusta. Seitsenhenki on energian ykseyttä ja siksi se antaa uutta energiaa. Rumpua ei syyttä käytetä rituaalisena ja maagisena soittimena uskonnollisissa seremonioissa Aasiassa.
    Suuren rummun toimiessa luovasti se ei ainoastaan luo rakenteita, järjestystä ja eloisaa rytmiä, vaan myös ilmaisee suurta iloa. Raamatun aikakirjoissa patarumpuja lyödään Jumalan kunniaksi.

SOTARUMPU

    Tuhoisan puolen kuulemme sotarummuissa tai Taru sormusten herrasta -kirjan kauheissa rummuissa, joilla on masentava vaikutus. Kun tarinan toverukset kulkevat Morian luolaston halki vaelluksensa aallonpohjan aikana – symbolinen kuvaus siitä, kuinka ihminen ryhmän jäsenenä voittaa aineen tiheimmän muodon – maan sisuksista kuuluva ikävä rummutus saa heidät kauhistumaan ja hermostumaan.2
    Sanotaan, että kaukaisessa Lemurian vaiheessa ihmistietoisuus pakotettiin ja sidottiin aineeseen rumpujen avulla.

SISÄINEN RUMPU

    Ihmiskorvassa on toinen rumpu, oma rumpumme, jonka kautta ympäröivän maailman värähtelyt välittyvät sieluumme tai henkisieluumme. Ulkoisessa korvassa olevan tärykalvon kautta värähtelyt siirtyvät keskikorvaan, missä vasara ja alasin toimivat rummun tavoin ja muuntavat kuuloimpulssit hermoimpulsseiksi simpukan kautta. Kuulomme “luo“ maailman tietoisuudellemme korvan rummun avulla ja tekee niin myös kirjaimellisesti, sillä äänet tunkeutuvat tietoisuuteen valikoidusti. Täysin mukautuneena tunteisiimme, siihen mikä “täyttää mielemme“, korvalla on hyvin erityinen ja suora suhde sieluun.
    Mutta kun tietoisuutemme vaikenee, sielun korva avautuu automaattisesti toiseen suuntaan. Syntyy sisäinen värähtely, uusi ääni. Kuuluu “hiljaisuuden ääni“. Perinteessä siihen usein viitataan eräänlaisena “ukkosenjyrinänä“. Esimerkiksi yhdessä Bachin koraalissa sanotaan: “O Ewigkeit, O Donnerwort, O Schwert das durch die Seele bohrt, O Anfang sonder Ende.“3 (Oi ikuisuus, jyrisevä sana, oi sielun läpäisevä miekka, alku ilman loppua.)
    Jumalallisen kehotuksen suuri rumpu jyrisee koko ajan, vaikka emme sitä kuulisikaan. Sen ääni välittyy aikojen loppuun asti, kunnes kuuntelemme mahtavaa, keskeytymätöntä ääntä sisimmässämme – ja sen värähtelyt transfiguroivat meidät luoviksi olennoiksi, joista on tullut jälleen osa alkuperäistä kaikkitietoisuutta.

VIITTAUKSET:
1 Catharose de Petri, The Living Word, luku 17. Rozekruis Pers, Haarlem, 2000.
2 J.R.R. Tolkien, Taru sormusten herrasta. WSOY.
3 Johann Sebastian Bach (1685-1750). Bach Werke Verzeichnis 20, 60, 397 ja 513. (Sanat: Johann Rist, 1642)

Krishnamurti, hengen filosofi
Pentagrammi-lehti / Lectorium Rosicrucianum 3/2007

Elävä henki on hiljainen henki.
Elävä henki on henki, jolla ei ole keskusta eikä sen vuoksi paikkaa ja aikaa.
Sellaisella hengellä ei ole rajoja,
ja se on ainut todellisuus.

Krishnamurti kysyy meiltä: “Pystyykö henkesi lopettamaan ajattelemisen menneen ehdoilla – ja tulevan, joka itse asiassa on menneelle perustuva odotus? Pystyykö henkesi olemaan vapaa tavoista ja tapojen muodostamisesta? Jos pureudut syvemmälle tähän ongelmaan, huomaat, että todella pystyt siihen. Ja kun henki uudistuu ja lakkaa muodostamasta uusia tapoja, se säilyy virkeänä, herkkänä ja nuorena ja siten kykenee saavuttamaan rajatonta oivallusta.
    Sellaiselle hengelle ei ole olemassa kuolemaa, sillä tiedon keräämisen prosessia ei enää ole. Tiedon keräämisen prosessi on tapojen ja jäljittelyn syy. Ja tietoa keräävä henki kohtaa rappion ja kuoleman. Mutta hengelle, joka ei kerää mitään, joka ei kokoa mitään, joka kuolee joka päivä, joka minuutti – sellaiselle hengelle ei kuolemaa ole. Se on olemassa rajattomassa tilassa.
    Siksi hengen on hylättävä kaikki, mitä se on kerännyt: kaikki tavat ja kaikki mihin se luotti tunteakseen olonsa turvalliseksi. Silloin se ei enää ole omien ajatustensa vanki. Antamalla menneen mennä joka hetki henki virkistyy eikä voi koskaan rappeutua, koskaan saattaa pimeyttä liikkeelle.“
    Krishnamurtin harvinaista laatua – hän ammensi suoraan hengestä – Karl von Eckartshausen kutsui “valoihmiseksi“:
    “Hän puhuu ja ryhtyy kaikkeen tulen, valon ja hengen ominaisuuksien nimissä tai avulla saattaen kaiken Aameneen, täyttymykseen.“
    Krishnamurti piti oivallusta olennaisena tekijänä hengen vapautumisessa.
    Täydellinen muutos ja sisäinen vallankumous ovat hänen avainkäsitteitään hengen vapautumisessa.
    Vapaus tarkoittaa ensinnäkin oikeaa käsitystä vapaudesta, josta hän sanoo, että se on pelosta, pakosta ja kaikesta turvallisuuden tavoittelusta vapaa mielentila. Sen suurena esteenä on ennen kaikkea halumme olla jotain, joku tärkeä, joku jolla on asema: “On outoa nähdä, miten suurin osa ihmisistä tavoittelee arvonantoa ja ylistystä – tunnustusta suurena runoilijana, filosofina, jonakin joka tuo egolle arvovaltaa. Sellainen voi suoda paljon tyydytystä, mutta sillä on vain vähän tai ei lainkaan merkitystä. Arvostus ruokkii turhamaisuuttamme ja kenties lompakkoamme, mutta entä sitten? Ihminen eristää itsensä ja ero tuottaa omia, aina vain kasvavia ongelmiaan. Tärkeää on olla piittaamatta niin menestyksestä kuin epäonnistumisestakin.“ Eikö tämä kuulostakin aivan 1900-luvun Spinozalta, joka kenties on 1600-lukulaista edeltäjäänsäkin johdonmukaisempi?
    “Katsoitpa sitten politiikan, vallan ja aseman maailmaa tai niin kutsuttua henkistä maailma, jossa pyritään siveellisyyteen, epäitsekkyyteen ja hurskauteen... heti kun haluat olla joku, et ole enää vapaa. Mutta sellainen mies tai nainen, joka näkee tämän kaiken järjettömyyden ja on siten sydämeltään puhdas eikä halua olla jotain, on vapaa. Kun ymmärrät tämän yksinkertaisuuden, näet sen erityisen kauneuden ja syvyyden.“
    Krishnamurti kutsuu sellaista henkeä tai henkistä tilaa “levolliseksi hengeksi“: “Vain jos henkesi on levollinen, voit todella havaita jotain, sillä silloin henki on herkkä erikoislaatuiselle kauneudelle.“
    Krishnamurti painottaa, kuinka kaukana tämä on eteenpäin ryntäävästä, niin sanotusta teknologisesta edistyksestä: “Teknologiaa koskevan ajattelun voima on johtanut suuriin keksintöihin. Samalla voimalla käymme käsiksi psykologisiin ongelmiin kuten ahneuteen, vihaan ja pelkoon. Psyyke ei kuitenkaan kehity. Ahneutta ja pelkoa ei voi muuttaa vastakohdikseen... Ahneus voi vain kasvaa ja vahvistua; se ei voi koskaan muuttua epäitsekkyydeksi.“
    Krishnamurtin mukaan meillä on oltava vapaa henki, ei perinteen ja menneisyyden raskauttama. Suurin vapaus on välttämätöntä. Mutta hetkellä, jona uskomme olevamme vapaita, emme ole sitä. Meillä on oltava kirkas henki, vapaa, itsenäinen henki. Meillä ei voi olla kirkasta, terävää henkeä, jos pelkäämme jotain.
    Pelko tukkii hengen. Henkemme on syvä ja kirkas, kun kohtaamme kaikki luonteenomaiset piirteemme, tulemme syvällisesti tietoisiksi sisäisistä vaikuttimistamme ja havaitsemme ne vastustelematta. Vasta silloin voidaan puhua herkästä, levollisesta hengestä. Herkkä henki työskentelee hitaasti, empien. Se ei ole henki, joka tekee johtopäätöksiä, tuomitsee tai antaa lausuntoja. Sen on kyettävä kuuntelemaan ja odottamaan. Tämän ei pidä tapahtua tulevaisuudessa, vaan sen on oltava henkinen tila aivan alusta asti. Krishnamurti sanoo tilasta: “Sinulla todennäköisesti on se; suo sille kaikki mahdollisuudet kukoistaa.“
    Kuten aiemmin sanottua, hengen vapautumisen lähtökohta on oivallus. Krishnamurtille tärkein oivallus on sen tiedostaminen, ettei tiedä mitään. Se on luonnollisesti klassinen oivallus, jonka voi löytää jo Sokrateelta ja Kristian Ruusuristiltä, joka toteaa: “Kaiken tiedon tulos on, ettemme tiedä mitään.“
    Krishamurti ilmaisee sen muun muassa seuraavasti: “Kun sanomme ‘en tiedä’, henki on liikkumaton, täysin tyyni. Se on tyyneyttä, joka kestää.“
    Krishanamurtille tärkein vertauskuva hengen toiminnasta on joki ja erityisesti joen virtaus.
    “Tavalla tai toisella vesi näyttää puhdistavan ja pesevän pois menneisyyden muistojen pölyn. Se antaa hengelle oman puhtautensa: puhdas kuin vesi... Joki ottaa vastaan kaiken ja pysyy itsenään murehtimatta tai tiedostamatta, mikä on puhdasta ja mikä epäpuhdasta. Pysyäksesi virrassa sinun on elettävä kevytjalkaisesti (ei kevytmielisesti!) talosi tai ruumiisi vieraana. Vieraana olo tarkoittaa, ettei ole kiinnittynyt mihinkään ja kulkee kepein jaloin maan päällä. Voit käyttää aistejasi niin, että ne toimivat energiaa haaskaamatta mutta vapaasti. Ikuisuus on tämä ajaton virta.“
    Krishnamurtin nähneet ovat verranneet hänen läsnäoloaan jokeen, kuten esimerkiksi hänen elämäkerturinsa Pupul Jaykar, joka koki: “Hänen lävitseen virtaa hiljaisuuden joki. Hänen henkensä ei koskaan jäykisty. Hän on avoin kaikelle kritiikille.“ 
    Sama joki kuitenkin kutsuu meitä sisäiseen vallankumoukseen Krishnamurtin sanoessa: “Vallankumouksen on oltava täydellinen, sen on koskettava paitsi suuria asioita, myös pieniä arkisia asioita. Olet noussut kapinaan, älä siis anna periksi vaan pysy lujana. Pidä sisäinen tuli elossa.“
    Krishnamurtin mukaan muutos on raju. Hän sanoo: “Uskonnollinen henki on aito vallankumouksellinen henki, ja uskonnollinen henki on räjähtävä, luova. Se on luovuuden tila.“
    Hän tarkoittaa sitä samalla tavalla kuin “tulinen komeetta“ Giordano Bruno, joka sanoi “Tulkaa ikuisuudeksi“, ja Nietzsche, joka totesi “Sotaa tulette sisimmässänne käymään“, mutta ei suinkaan poliittisella tai maallisella tasolla, päinvastoin! Krishnamurti huomauttaa: “Politiikka on hyvin tuhoisaa. Kun ihmiset sanovat ponnistelevansa rauhan tai uudistusten puolesta, tulee ‘minä’ aina ensin. Politiikassa toimivien ihmisten henki ei voi olla tuore. Maailma tarvitsee tuoreita henkiä, kirkkaita henkiä. Se ei tarvitse hinduiksi tai muslimeiksi ehdollistuneita henkiä.“ Hän sanoi näin puhuessaan Intiasta, mutta toisaalla hän ilmaisee, että sama pätee myös niin kutsuttuihin “kristittyihin“ poliitikkoihin.
    Ehdollistuneisuus ja sisäinen halu vapautua siitä esittävät olennaista osaa Krishnamurtin filosofiassa. Tämä moderni ajattelija esittää asian hyvin selvästi, ja hän selittää suhteen tavalliseen tieteelliseen mieleen seuraavasti: “Tieteellinen mieli logiikkoineen, tarkkuuksineen ja tutkimuksineen ottaa selkoa luonnon ulkoisesta maailmasta. Se ei kuitenkaan johda asioiden sisäiseen ymmärtämiseen, sillä sisäinen ymmärtäminen johtaa ulkoisen tunnistamiseen. Olemme ulkoisten vaikutusten tulosta. Tieteellinen mieli on tutkimuksessaan pikkutarkka ja selkeä. Se ei kuitenkaan ole myötätuntoinen henki, koska se ei ole ymmärtänyt itseään.
    Uskonnollinen henki pystyy täsmälliseen ajatteluun, mutta ei negatiivisen ja positiivisen ehdoilla; tästä syystä uskonnollinen henki sisältää tieteellisen hengen. Tieteellinen henki ei sitä vastoin sisällä uskonnollista henkeä, sillä se perustuu ajalle ja tiedolle ja on juurtunut onnistumiseen ja tuloksiin.“
    Krishnamurti tietää, kuinka elämä, rakkaus, vallankumous ja ikuisuus ovat yhdistettävissä positiivisessa mielessä tekemättä myönnytyksiä hengen olemuksen osalta: “Elämä on niin rikas ja niin täynnä aarteita, mutta me lähestymme sitä tyhjin sydämin; emme osaa täyttää sydämiämme elämän yltäkylläisyydellä. Sisäisesti olemme köyhiä, ja kun rikkautta tarjotaan meille, me torjumme sen. Rakkaus on vaarallinen asia, sillä se synnyttää ainoan vallankumouksen, joka tekee meistä täysin onnellisia. Niin harvat meistä kykenevät käsittelemään rakkautta; niin harvat meistä haluavat rakkautta. Rakastamme omilla ehdoillamme ja muutamme rakkautemme kauppatavaraksi. Meillä on kaupallinen mieli, mutta rakkaudella ei voi käydä kauppaa, siinä ei ole kyse antamisesta ja ottamisesta. Se on olemassaolontila, jossa kaikki inhimilliset ongelmat ratkeavat. Menemme sormustimen kanssa kaivolle, ja niin elämästä tulee hedelmätön, kuivunut ja ahdasmielinen... En ole varma, mutta luulen, että rakkaudesta voi palaa. On olemassa sammumaton liekki. Sinulla saattaa olla sitä myös niin paljon, että tahdot antaa sitä kaikille ja anna kaikin mokomin. Se on kuin voimakkaasti virtaava joki, joka puhdistaa jokaisen kylän ja kaupungin ja sammuttaa niiden janon; se saastuu, siihen tulee ihmisten jätteitä, mutta pian vesi puhdistaa itsensä ja jatkaa nopeaa kulkuaan. Mikään ei voi pilata rakkautta, sillä kaikki liukenee siihen: hyvä ja paha, ruma ja kaunis. Se on ainut ikuinen ja sammumaton asia.“
    Krishnamurti eli elämänsä hengen filosofina ja kävi läpi suuren muutoksen prosessin esikuvaksi. Hän oli esimerkki ihmisestä, joka on avoin uusien energioiden vaikutukselle näinä muutoksen aikoina.
    Hänen elämäkerturinsa Pupul Jayakar kysyi häneltä kerran, kuka hän oli, ja Krishnamurti vastasi: “Sillä, kuka minä olen, ei ole merkitystä. Merkitystä on vain sillä, mitä ajattelet ja teet ja sillä, pystytkö muuttumaan.“ Silloin Pupul Jayakar yhtäkkiä tajusi, ettei Krishnamurti ollut koskaan sanonut mitään itsestään. Hän ei ollut kertaakaan viitannut henkilökohtaisiin kokemuksiin. Se teki hänestä muukalaisen, tunsipa hänet miten hyvin tahansa. “Sen saattoi tuntea kesken ystävällisen eleen“, sanoo Pupul Jayakar, “Tavallisen keskustelun aikana tunsi äkkinäisen etäisyyden, hänestä huokuvat vaikenemiset, tietoisuuden ilman keskusta. Ja silti hänen läsnäolossaan tunsi rajattoman osallistumisen siunauksen.“
    Ystävyys, ikuisuus, ajan ja tilan ylittäminen, maallisten pyrkimysten, maineen ja kunnian torjuminen, muukalaisuus ja ennen kaikkea ikuisessa ja sammumattomassa rakkauden virrassa oleminen ovat tuntomerkkejä, jotka kuuluvat henkiselle ihmiselle, jota Krishnamurti todellisena Vesimies-ihmisenä, uuden aikakauden uusia uria avaavana vaikutuksena edusti Euroopassa, Aasiassa ja Amerikassa.

Lähteet:
Mary Lutyens: The life and death of Krishnamurti. Murray, Lontoo, 1990.
Mary Lutyens: Krishnamurti: The years of awekening. Murray, Lontoo, 1975.
Mary Lutyens: Krishnamurti: The years of fulfilment. Murray, Lontoo, 1982.
Mary Lutyens: Krishnamurti: The open door. Murray, Lontoo, 1988.
Pupul Jayakar: Krishnamurti: a biography. Harper & Row, San Francisco, 1986.


JIDDU KRISHNAMURTI (1895-1986)

1900-luvun alussa englantilaiset teosofit Annie Besant (1847-1933) ja C. W. Leadbeater (1847-1934) valmensivat ja kouluttivat Teosofisessa seurassa pienen Krishna-nimisen hindupojan, josta oli määrä tulla “maailmanopettaja“. Vuonna 1911 Leadbeater ja Besant perustivat Idän Tähti -järjestön, joka levitti maailmanlaajuisesti tietoa Krishnamurtista uutena henkisenä maailmanjohtajana. Vuonna 1929 Krishnamurti erkani maailmanjohtajan kuvasta. Hän ei halunnut enää olla henkinen johtaja ja hän painotti jatkuvasti, että jokaisen oli ajateltava omasta puolestaan ja nähtävä ja murrettava omat ehdollistumansa ja vakiintuneet ajattelu-, tahto- ja toimintamallinsa. Opit ja säännöt eivät olleet tärkeitä. Oli nähtävä kaikkien auktoriteettien ja itsensä läpi ja koettava elämän ykseys kaikessa, mikä ilmenee ja katoaa jälleen. Krishnamurti ei tarjonnut tekniikoita. Vaikka hän ei halunnutkaan olla maailmanopettaja, hänestä tuli sellainen. Monissa, paljon kuulijoita keränneissä puheissa, joita hän piti ympäri maailmaa, hän analysoi aina terävästi inhimillistä ajattelua ja käyttäytymistä ja sen seurauksia yhteiskunnalle.



Juudas Iskariot, evankeliumi vai petos?    Itsensä tuntemisen tärkeys
Pentagrammi-lehti / Lectorium Rosicrucianum 2/2007


Evankeliumi tarkoittaa iloista uutista. Juutalais-kristillisen Raamatun Uuteen testamenttiin on otettu neljä näistä evankeliumeista ihmisen ylösnousemisesta, tuhlaajapojan kotimatkasta, puhuvien myyttisten kertomusten muodossa. Niillä ei ole minkäänlaista historiallista arvoa, vaan ne viittaavat ainoastaan ihmisessä tapahtuvaan prosessiin ja ihmissielun kehityksen aspekteihin. Kuten Hermes sanoo Tatille:
“Sinun, oi Sielu, on saatava todellista tietoa omasta olemuksestasi ja sen muodoista ja aspekteista. Älä luule, että mikään niistä, joista etsit tietoa, olisi ulkopuolellasi; ei, kaikki se mikä sinun tulee tietää, on sisälläsi.“
 
Ajanlaskumme ensimmäisinä vuosisatoina oli liikkeellä paljon evankeliumeja, apostolien tekoja, ilmestyksiä ja muita kirjoituksia. Jotkut niistä olivat peräisin paljon vanhemmista egyptiläisistä teksteistä ja jopa Intiastakin. Toiset taas syntyivät sillä aikakaudella. Niiden sisällöt erosivat suuresti toisistaan: tunnetuista apokryfisistä teksteistä kuten Totuuden evankeliumi, Kahdentoista pyhän evankeliumi ja Marian evankeliumi aina vähemmän tunnettuihin saakka kuten Maagisten taitojen evankeliumi, Jeesuksen, Auringon evankeliumi, Helenan (keisari Konstantinuksen äiti) evankeliumi, Pietarin opetukset, Senecan kirje Paavalille sekä 36 kirjakääröä, joita kutsuttiin Apostolien teoiksi ja jotka kirjoitti Fabricius niminen mies.
   Tuntemamme neljä Raamatun evankeliumia ovat tuntemattomien kirjoittajien yhteenvetoja ja sovituksia niiden toimeksiannosta, jotka sinä aikakautena yrittivät luoda kirkolleen perustaa. Nämä neljä ja muut evankeliumit eivät ole lähteneet historiallisten henkilöiden käsistä, kuten Juudaksen, Johanneksen, Markuksen, Luukkaan, Tuomaan, Marian, Filippuksen tai millä tahansa muulla nimellä heidät tunnetaankaan, sillä sille ei ole olemassa mitään todisteita. Kanonisille kirjoituksille annettiin Jeesuksen apostolien nimet. Kirkko markkinoi nämä evankeliumit kansalle alkuperäisinä kirjoituksina.
   Noin vuonna 475 oli Rooman kirkkojen perustaminen erään presbyteerin, Theodoretin valvonnassa, ja hän kirjoitti laajalti toisistaan poikkeavista kristillisistä kirjoituksista seuraavaa: “Olen itsekin löytänyt enemmän kuin 200 näitä kirjoituksia eri kirkoista ja annoin käskyn niiden yhteen kokoamiseksi ja piispojen käyttöä varten talletettaviksi ja käskin tehdä niistä neljä yhteenvetoa.“2
   Monet kirkon auktoriteetit tiesivät kirjoitusten olevan väärennöksiä, mutta nimittivät niitä silti jumalallisiksi. Tämä myönnettiin myös julkisesti. Piispa Victor Pohjois-Afrikasta (kuoli n. vuonna 569) sanoi asiasta seuraavaa: “Keisari Anastasiuksen käskystä korjailtiin ja muuteltiin pyhiä evankeliumeja niin, että luultaisiin, että idiota evangelista (apostolit itse) olisivat ne kirjoittaneet.“3

SIELUN OPAS

   Alkuperäiset gnostiset tekstit voidaan tulkita tietoisuuden tilan kuvaamisena, kehityksen eri vaiheina, ymmärtämisenä ja toteuttamisena ja elämänkokemuksina, joiden symboleina ovat ihmisten nimet, erityisen tarkoituksen omaavat maat, alueet tai kaupungit, mutta jotka kaikki todellisuudessa tarkoittavat määrätyn hetken tapahtumia ihmisessä itsessään. Tie takaisin alkuperäiseen jumalallisuuteen ei koskaan voi tapahtua ihmisen ulkopuolella.
   Lyhyesti sanottuna evankeliumit sisältävät kuvauksen (tai osia siitä) eksyneen ihmisen matkasta takaisin isänmaahansa. Se on ihmisen etsintä- ja kehitystie kolmena vaiheena: Johannes-Jeesus-Kristus, toisin sanoen: puhdistettu (fyysinen) ihminen, sieluolento ja henkisielu-ihminen. Tai vielä toisin sanottuna: etsinnän kehityspolku, toteuttaminen ja ylösnousemus. Se on polku, joka johtaa läpi kaikkien luonnollisten, sisäisten ja henkisten esteiden läpi. Ja jokainen, joka rehellisesti kysyy itseltään, kuka hän on ja miksi hän on täällä maan päällä, kokee jonain hetkenä tietoisuutensa äänen. Silloin tämän aineellisen elämän vankeudessa elävä jumalallinen kipinä saa hetkeksi tilaa ja jumalallista valovoimaa, jota kutsumme Kristukseksi, ja se valaisee hänen sydämensä.
   Jokainen ihminen kokee silloin myös vihastusta vankeudestaan, Herodeksesta, jota hän kantaa itsessään, mutta hän kantaa myös Kastajaa ja Jeesuksen voimaa.
   Jokainen ihmissielu kärsii aineen painostuksesta, mutta hänen on kuitenkin etsittävä syy kärsimykseensä omasta itsestään. Silloin hän huomaa itsessään myös fariseukset ja muut lainoppineet, ne lukemattomat sokeat, rammat, kerjääjät ja spitaaliset. Silloin hän tajuaa myös, että tullaajat ja huoratkin asuvat hänessä itsessään. Mutta myös Pilatus ja Saul, Pietari, Johannes, Maria ja Juudas, jonka tehtävänä oli myydä Jeesus maailmalle. Ihmisellä, joka osaa sen tulkita, on evankeliumien tarkoitus selvästi kirjoitettuna sieluunsa. Mutta kuka pystyy siihen, kuka tuntee itsensä ja samalla oman luontonsa, sielunsa? Kenellä on sellainen sisäinen rikkaus? Ehkä nöyrä kokemusten polku ja puhdistautuminen sekä tietoisuus siitä, ettei omista alkuperäistä tietoa, tarjoaa nykyajan ihmiselle mahdollisuuden saavuttaa tämä oivallus ja kypsyneisyys.
   Tällä hetkellä kristillisessä maailmassa tunnetaan neljän kanonisen evankeliumin lisäksi n. 30-60 apokryfistä evankeliumia. Juudaksen evankeliumi on kääntänyt teologisen maailman jälleen kerran päälaelleen. Eri sanomalehdistä ja viikkolehtien palstoilta huomaa kuitenkin, että jokainen yrittää selittää tämän löydön – jonka sanoma on kaiken ennen oppimamme vastainen – omaksi edukseen. Teologeille on siinä luu purtavaksi.
   Virallisesti nämä koptilaiset tekstit, asiantuntijoiden mukaan kreikan kielestä käännetyt, löydettiin Egyptistä n. 1975 ja sen jälkeen ne seikkailivat maailmalla kauppatavarana eniten tarjoavalle, kunnes amerikkalainen säätiö osti ne vuonna 2005.
Vähän ennen pääsiäistä vuonna 2006 tekstit julkaistiin uudestaan löydettynä Juudaksen evankeliumina. Todellakin uudestaan löydettynä, sillä harhaoppineiden metsästäjä Lyonin Ireneus tunsi ne myös, kuten hänen kirjoituksestaan Adversus Haereses (Kerettiläisiä vastaan) vuodelta 180 näkyy ja jossa hän sanoo niiden olevan petosta, sillä ne eivät sopineet kasvavan kirkon politiikkaan. Juudaksen evankeliumi oli luultavasti tunnettu jo vuonna 120.5 Se oli yksi niistä monista harhaoppisista kirjoituksista alkuperäisen alkukristillisyyden ajoilta, jotka kirkko julisti pannaan.
   Myyttisestä kristillisyydestä tehtiin personoitu tarina, Jeesuksesta tehtiin marttyyri ja Jumalasta kaikkivaltias mies taivaassa. Se on, kuten aina aikojen alusta saakka, voittajan selitys asiasta. Sillä kaikkia ajanlaskumme alun gnostisia ryhmiä ja toisinajattelevia vainottiin, poistettiin tieltä, murhattiin, ja heidän kirjoituksensa hävitettiin tai takavarikoitiin. Tapahtumien todellisuus oli aivan erilainen.
   Viime vuosisadan puolivälin jälkeen on totuus tullut kiihtyvällä vauhdilla yhä selvemmin valoon, niin kirjaimellisesti kuin metaforisestikin. Yksi esimerkki siitä on Juudaksen evankeliumi, joka todennäköisesti löydettiin jo vuonna 1947  Al-Minyassa, Keski-Egyptissä.
   Taaskin siis iloinen sanoma, joka todistaa että Juudas ei ollutkaan mikään kavaltaja ja että kirkkoisät ovat muutelleet pahasti muita evankeliumeja, jotta siltä näyttäisi. Iskariotin tarkoitus on selitetty sillä, että se olisi johdannainen sanasta Keriot (paikka Hebronin lähellä), jotkut taas sanovat, että Juudas oli syntynyt kaukaisessa Iskariotin maassa, missä iskariootit asuvat ja jotka kanaanilaisten tavoin elivät erillään muusta maailmasta ja muodostivat eristäytyneen juutalais-gnostisen yhteisön.

SULKAPEITTEISEN KÄÄRMEEN PAKO

   Vuonna 1953 julkaistiin Meksikossa Sulkapeitteisen käärmeen pako6, kirja, joka osittain kertomuksen muodossa luo aivan uutta valoa tähän saakka tuntemattomaan Juudas Iskariotin merkitykseen tuossa niin erikoisessa Kristus-draamassa. Kokonaisuudessaan se ei varmasti ole vähemmän tärkeä kuin äskettäin löydetty ja suurta kohua herättänyt Juudas Iskariotin teksti. Kysymys onkin siitä, oliko kyseisen kirjan kirjoittajalla tietoa näistä teksteistä. Joitakin katkelmia tästä ainutlaatuisesta kirjasta:
   “Jeesus puhui Juudakselle muista opetuslapsista: ‘He nukkuvat rauhallisesti, sillä he ovat löytäneet osan siitä, mitä etsivät. Mutta sinä, Juudas, et ole omaasi löytänyt ja sinun maljasi tulee olemaan katkera juoda. Sinun palkkasi on kuitenkin oleva suuri taivaissa. Suuri myrsky nousee päällemme, ja rauhaisat sydämet tulevat rauhattomiksi. Mutta sinun sydäntäsi heitellään sinne tänne yksinäisyydessään ja se löytää rauhan vain Herran ilossa, kun laki on täytetty.’“
   “Jeesus puhui Juudakselle: ‘Minun kuningaskuntani ei ole tästä maailmasta. Jos niin olisi, olisi päässäni ollut loistavampi kruunu kuin Salomonilla. Mutta sinä tulet näkemään minut kruunattuna niin kuin maailma kruunaa jokaisen Ihmisen Pojan. Sinä päivänä sinä itket, mutta sinun kyyneleesi tulee olemaan salattu virta jokien syvimmillä vesillä; ja ne, sen sijaan että virtaisivat mereen, virtaavat lähteeseen, joka on vuorenhuippuja korkeammalla. Siinä virrassa sinä elät ja sen virran avulla tulet palvelemaan, niin että toisetkin purjehtisivat ylävirtaan kohtalonjoella.’“
   “Suunnaton valo ympäröi meidät (kolme kertaa). Ja minä, Juudas, kuulin totuuden suuria sanoja, taivaiden valtakunnassa puhuttuja. Polvistuin Rabbini jalkojen juureen ja sanoin: ‘Nyt tiedän kuka olet.’ Mutta minun Rabbini pani kätensä huulilleni, katsoi minuun täynnä rakkautta ja sanoi: ‘Juudas, sydämeni rakastettu. Ole vielä vaiti siitä, mitä olet nähnyt, sillä aikani ei vielä ole tullut. On välttämätöntä, että kohtalo täyttyy ja sinä autat minua siinä.’ Hän ilmoitti minulle paljon kauniita totuuden sanoja, sanomatta niitä suullaan, niin, että ne sen jälkeen olivat kaiverrettuja sydämeeni.“
   “Jeesus sanoi: ‘Juudas, tästä lähtien kutsun sinua ystäväkseni. Maailman tulee kuitenkin olemaan vaikea ymmärtää, kuka todellisuudessa ja hengessä olet. Mutta hetki on tullut, että pesen jalkasi. Sillä niihin asioihin nähden, jotka on tapahduttava pian, on jokaisella kaksi tapaa reagoida, nimittäin hyväksyä tietoisesti orjuutensa tai vastustaa sitä. Ihminen pitää parempana totuuden kieltämistä, nähden siten vain yhden aspektin Jumalasta. Ja harhassaan hän alkaa uskoa, että tuntee Hänet kokonaan. Mutta sinä ja minä tulemme täyttämään nyt oikeuden niin kuin kaikki Isän oikeus on täytettävä. Onnellinen hän, joka voi ymmärtää, mitä nyt on sydämessäsi, Juudas.’“
   “Siunattu ole sinä, Rabbini, Jumalan Poika. Sillä sinä olet ihmisille ‘kyllä’, siinä missä minä olen ‘ei’. Näen sinut nyt valona, joka karkottaa pimeyden. Tulen kuvastamaan sinua ihmisten sielujen pimeydessä, niin että he tietäisivät mitä polkua seurata ja mitä välttää...“
   “Rabbi, sydämeni Rabbi. Näen jo yön lähestyvän ja näen, kuinka minun on kadotettava itseni pimeydessä, että ihminen pelastuisi. Ojenna minulle tämä malja, jos se on sinun tahtosi ja Isämme tahto, joka on taivaissa. Auta minua kestämään kuoleman pelot, jotka minua odottavat.“
   “Ja kun Hän ojensi kutsuvasti kätensä, jossa oli kasteltu leipä, otin sen vastaan. Hänen silmänsä katsoivat minuun täynnä sääliä ja omani täyttyivät kyynelistä, sillä sieluni vapisi pelosta. Täynnä myötätuntoa hän sanoi minulle: ’Mitä sinun on tehtävä, tee se pian’.“
   Kerrotaan myös, että hän oli eri verestä kuin Jeesus. Hänet oli tehty savesta, maan aineesta, niin kuin 1. Mooseksen kirja sen ilmaisee. Sydämessään hän tahtoi, että savi kuumennetaan puhtaaksi maljaksi suurta salattua varten. Sydämessään hän oli maistanut ikuisuuden suudelmaa.
   Kuinka ainutlaatuisen lähellä – varsinkin merkitykseltään – ovatkaan nämä sanat vuodelta 1953 niitä nyt löydettyjä Juudaksen evankeliumin sanoja, joissa Jeesus sanoo Juudakselle: “Sinä olet se opetuslapsi, joka on minut todella ymmärtänyt. Sinä tulet olemaan muiden (opetuslasten) yläpuolella. Sinun on uhrattava se ihminen, joka peittää minut.“8

KAVALLUKSEN VÄLTTÄMÄTTÖMYYS

   Kuukausijulkaisussa De Topsteen, nykyisen Pentagrammin 70-luvun edeltäjässä, sanoo J. van Rijckenborgh artikkelissa kuningas Arthurista ja hänen kahdestatoista ritaristaan, että on välttämätöntä, että aina yksi ritari täyttää kavaltajan roolin. Arthur-legendassa rooli annettiin Mordredille. Samoin kuin evankeliumissa, niin myös esikristillisessä uskonnonhistoriassa täyttää Juudas-persoona aina tämän välttämättömän roolin. J. van Rijckenborgh sanoo kirjoituksessaan: “On hyvin tärkeää, että ihminen alkaa ymmärtää tätä korkeampaa uuden elämän toimintatapaa. Arthur-legendan, samoin kuin Kristus-draaman on saatava paikkansa yksityisen ihmisen elämässä.“
   Kirjoittaja jatkaa: “Hänellä, joka tahtoo tulla Arthur- tai Jeesus-henkilöksi, täytyy, täysin tietoisena tehtävästään ja kutsumuksestaan ja oikealla psykologisella hetkellä, olla rohkeutta sanoa Mordredille/Juudakselle istuessaan pyöreän pöydän ääressä kahdentoista ritarinsa/opetuslapsensa kanssa, so. omassa elämänkentässään kahdentoista aktiivisen voimansa kanssa: Mitä haluat tehdä, tee se pian [...]
   Juudas on siis se, joka saattaa mestarinsa Golgatalle ja työn tehtyään hän hirttäytyy, so. kääntyy korkeampaa hyvyyttä kohti, niin kuin esoteerisessa filosofiassa kahdennentoista talon surusta tulee läpikulku ensimmäisen talon uuteen syntymään [...] Kaikkein selvimmin nähtävä maallisen luonnon ominaisuus on itsesäilytys. Ihmisessä, joka tahtoo saada korkeamman elämän palvelemaan tavallisen elämän pelastumisen kiihkeää pyrkimystä, on yhden kahdestatoista ritarista/opetuslapsesta taottava tämä yhteys. Korkeampi elämä antautuu, mutta sen seurauksena on Mordredin/Juudaksen kuoltava. Maallinen luonto häviää ja tuhoaa itsensä itsesäilytyksen kautta [...] Arthur-legendassa kuningas haavoittuu ja hänen on vetäydyttävä Avaloniin. Avalon tarkoittaa: tulen takaisin.
   Ortodoksinen kristinusko odottaa Kristuksen palaamista joskus kaukaisessa tulevaisuudessa, mutta ihminen, joka näkee Jumalan syvyyksiin, tietää, että tämä takaisinpaluu tapahtuu päivittäin taivaan pilvissä, kosmisesti ja persoonallisesti hengityskentässä, aina kun ihminen kutsuu tätä voimaa haluamallaan tavalla. [...] Näin pyöreän pöydän myytistä tulee etsijälle määrätyllä kehityksen hetkellä kokoontuminen kahdentoista opetuslapsen kanssa, jolloin sanotaan ehdottomasti ja voimalla: Mitä haluat tehdä, tee se pian.“9
   Catharose de Petri tulkitsee Juudas-mysteeriä kirjassaan Het Levende Woord  (Elävä Sana) seuraavasti: “Mitä enemmän kasvatte, sitä paremmin ymmärrätte harhan valtavaa voimaa. Niin kuin Juudas kavalsi Jeesuksen kirjanoppineille, on harha yksi kahdestatoista elämäntienne voimista, joka kavaltaa teidät jatkuvasti, kunnes näette selvästi, täydessä syvyydessään sen todellisen olemuksen. Silloin harha, Juudaksen tavoin, pakenee, ja te itse, vapaana sen tuhoisalta vaikutukselta, sitoudutte kuitenkin uudestaan harhaan auttaaksenne vapauttamaan ihmiskuntaa, johon itse erottamattomasti kuulutte.
   Jos ette pysty luopumaan Juudaksesta, jos ette pysty erottautumaan harhasta, jäätte kiertämään ympäriinsä kahdentoista mahdollisuutenne piiriin. Mutta jos onnistutte vapautumaan siitä, muodostaa katkennut rengas mahdollisuuden kohota korkeampaan elämän spiraaliin. [...] Tässä näkyy korkein voitto ja syvin harhautus. Se on taistelu, jota jokaisen ihmislapsen on käytävä, että todellinen Jeesus Kristus toteutuisi hänen syvimmässä itsessään.“10
   Ehkä ei olekaan sattuma, että Juudaksen evankeliumin tekstit ovat (jälleen) tulleet esille, juuri nyt, kun Vesimies-kauden alussa ihmisen on näytettävä, onko hän löytänyt ja ymmärtänyt todellisen tiedon sielussaan.
   2000 vuoden jälkeen hän näyttäisi olevan siihen valmis. Ehkä on oikein sanoa, että aika on nyt tullut, että ihminen oppii sen oivaltamaan. Mutta vain se, joka päivittäin sisäisessä elämässään on Jeesus Kristuksen seuraaja, voi paljastaa ja elää tämän salaisuuden itsessään. Tässä yhteydessä on myös tärkeää ihmisen oivaltaa, että tämän aikakauden jumalallinen impulssi, jota kutsutaan Kristuksen nimellä, voi toteutua ainoastaan hänen sydämessään, sielussaan. Niin kauan, kun kristinusko koetaan ihmiskunnassa vain ulkoisesti, pysyy Juudas Iskariotin merkitys varmasti suurena mysteerinä.


KIRJALLISUUS:

1 Hermes Trismegistus: De Casigatione Animae, luku 12, säe 5.
2 Tony Bushby: The Crucifixion of Truth. Joshua Books, Australia, sivu 175, 2004.
3 sama, sivu 175.
4 sama, sivu 48-49.
5 Prof. H. v. Oortin haastattelu Trouw-päivälehdessä 6.4.2006.
6 Armando Cosani: DeVlucht van de gevederde slang. Ank Hermes, Deventer, 1993.
7 www.wikipedia.org/heresy
8 Prof. Oortin haastattelu, Trouw-lehdessä 6.4.2006.
9 De Topsteen, J.van Rijckenborgh, 1979.
10 Catharose de Petri: Het Levende Woord. Rosekruis Pers, Haarlem, 1989, sivu 258.

Kreikkalaisella sanalla haireseis annettiin ymmärtää, että oltiin tehty valinta, oltiin valittu elämänfilosofia. Sana on neutraali, eikä sillä ole tunnearvoa. Sitä käytettiin neutraalisti myös Raamatussa. Ensimmäisellä vuosisadalla se sai vähitellen negatiivisen merkityksen, jolla tarkoitettiin poikkeavia uskonnollisia periaatteita.
Kreikan haireseis muuttui latinan sectaeksi (sekte=harhausko=lahko) Nykyisin sanalla harhauskoinen tarkoitetaan enemmän “toisinajattelevaa“.
Harhausko on teologinen tai uskonnollinen mielipide tai vastapuolen oppi tai sen katsotaan yleisesti olevan oppositiossa kristillisten kirkkojen katolisiin tai ortodoksisiin oppeihin nähden tai minkä tahansa ortodoksiseksi katsotun kirkon uskontunnustuksiin nähden.